Vaasan Jaakkoon ensimmäinen murrepakina nimellä Ottako kuullu  julkaistiin  Vaasa-lehdessä 27.6.1919. Tuossa pakinassa  kerrottiin kaupungilla liikkuvasta huhusta, jonka mukaan Vaasaan tulleen englantilaisen laivan kapteeni juoksi alusvaatteisillaan puolipukeisen naisen kanssa poliisiaseman ohi.  Näiden perässä kolmantena meni täysissä pukeissa ollut mies.

Kolmiodraamassa oli jonkin verran todenperääkin, sillä satamassa olleen laivan kapteeni tuli nyrkit pystyssä toimitukseen Jaakoon huoneeseen selittämään, ettei pakinan päähenkilö ollut hän, vaan laivan perämies. Oikaisua ei ilmeisesti asiasta julkaistu, mutta niin vaaralliseksi tilanne kävi, että  Jaakkoo varasi tällaisia tapauksia varten työhuoneeseensa koivuhalon.

Ottako kuullu –pakinoiden  kansankielinen pohjalaismurre oudoksutti aluksi joitakin. Kerrotaan, että eräälle moukkamaisten pakinoiden siivoamista vaatineelle miehelle Jaakkoo syötti vähän pajunköyttä. Jaakkoo väitti, että pakinoiden kirjoittaja on maakunnasta löytynyt uusi avustaja, joka ei vielä täysin hallitse kirjakieltä. Arvostelijalle totuus paljastui vasta parin vuoden kuluttaa, mutta silloin Ottako kuullu –pakinat olivat jo saaneet vankan aseman lehdessä.

Jaakkoo selitti itse, että hänestä tuli pakinoitsija, koska hän katsoo tahtomattaa asioita kahdelta puolelta.
”On kai syntymästä tuos toises silmäs sellaasta vikaa, jotta se näköö sen koomillisen puolen silloonkin kun ei saisi… Mutta toises silmäs ei oo vikaa. Se on terve ja tuima, se koittaa kattua vakavasti ja järkevästi maailmaa.”

Kirjallista ilmaisuaan Jaakkoo hioi jo lukiovuosinaan, jolloin hän kirjoitteli muisteluksiaan  ja mietelmiään sinikantisiin vihkoihin. Pakinoitsijana hän aloitti opiskeluaikanaan kirjoittamalla muutaman kerran vuodessa ilmestyneisiin pilalehtiin: Kulkuriin ja Tuulispäähän.

Pohjalaismurretta ja Jaakkoo-signeerausta hän alkoi käyttää vasta Oottako kuullu –pakinoissaan.

Riitta Koski