Vuoden 2014 Vaasan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6. joulukuuta kaupungintalon juhlasalissa stipendit vastaanotti kaksi nuorta vaasalaistaitelijaa tanssija Anna Lagerström ja urkuri Jimi Järvinen.
Tanssija Anna Lagerström
Övningskolanin lukion 19-vuotias abiturietti Anna Lageström on ottanut ensimmäiset tanssiaskeleensa viisivuotiaana Kuula-opistossa ja siellä hän myös suorittanut tanssitutkinnon.
Viiden viime vuoden aikana hän ollut tanssikoulu Kipinässä ja Anna on perehtynyt mm. balettiin, nykytanssiin sekä jazz- ja katutanssiin. Hän on myös osallistunut eri ryhmien mukana valtakunnallisiin kilpailuihin ja katselmuksiin.
Tanssin rinnalla myös musiikki ja piirtäminen ovat Anna Lageströmille tärkeitä. Hän on suorittanut pianotutkinnon Kuula-opistossa ja opiskelee nyt lukion kuvataidelinjalla. Anna Lagerström haluaa kehittyä monipuolisena tanssija myös tulevaisuudessa, vaikka varsinainen ammatti löytynee tekniikan parista. Suunnitelmissa on hakeutuminen DI-koulutukseen.
Urkuri Jimi Järvinen
Myös toinen kannustusstipendin saajista on vaasalainen abiturientti, 18-vuotias Lyseon lukiossa opiskeleva urkuri Jimi Järvinen. Pianon soiton hän aloitti viisivuotiaana ja kolme vuotta myöhemmin Jimi keskittyi urkuihin.
Ensimmäisen oman konserttina hän piti 13-vuotiaana ja ulkomainen ensikonsertti oli vuorossa kaksi vuotta myöhemmin Espanjassa. Opettajina hänellä ovat olleet mm. Kalevi Kiviniemi, Arto Ristolainen ja Mikael Heikius. Jimi Järvisen osaamisesta kertoo sekin, että hän on tehnyt jo viitisen vuotta ammattiurkureiden sijaisuuksia. Esimerkiksi kesällä Vaasan kirkon iltamusiikkisarjassa oli konsertti, jonka ohjelmistossa oli mm. Bachin ja Sibeliuksen tuotantoa. Myös ensi levytys on työn alla. Nauhoitukset on tehty Kallion kirkossa Helsingissä. Jimi Järvisen mukaan urkurin ammatti on hänelle kutsumusammatti. Koulun jälkeen suunnitelmissa ovat urkuopinnot Ranskassa.
Vaasan Jaakoon Säätiö jakoi vuoden 2013 Vaasan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa kaksi stipendiä.
Viulisti Salla Niemi
Nuorempi stipendinsaajista, tuolloin 17-vuotias Salla Niemi, on Vaasan lyseon lukion oppilas. Hän aloitti viulunsoiton Kuula-opistossa viisivuotiaana ja musiikkiopistotason D-tutkinnon Salla Niemi selvitti 13-vuotiaana. Sivuaineen eli pianonsoiton Salla Niemi aloitti 12-vuotiaana ja 3/3-tasosuorituksen hän aikoo saada valmiiksi vielä kuluvan joulukuun aikana. Lisäksi nuorelta taitajalta liikenee aikaa myös orkesteri- ja kansanmusiikkitoiminnalla. Hän on ollut kolmena vuotena solistina Vaasan kaupunginorkesterin Nuoret solistit –konsertissa. Musiikin ohella myös urheilu on edelleen Salla Niemelle tärkeä harrastus lajeinaan telinevoimistelu, team gym ja ratsastus. Hän myös kilpailee kaikissa näissä lajeissa.
Käsikirjoittaja Aino Hyyryläinen
Toinen palkittu, englannin kieltä Vaasan yliopistossa opiskeleva, tuolloin 22-vuotias Aino Hyyryläinen, on saanut tunnustusta näytelmäkäsikirjoittajana ja ohjaajana. Hän on laatinut käsikirjoitukset mm. Vaasassa esitettyihin kahteen rock-musikaaliin. Toinen näistä oli kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitetty Alabama ja muut rakkauteni, jonka ohjasi Ilkka Aro. Toinen oli Vaasan nuoriso-osaston ja Taiteen perusopetuksen kaksikielinen musiikkinäytelmä Ingen vet var vi är, ja se vaan on hyvä.
Hän oli myös ylioppilasteatteri Rampin puheenjohtaja ja aktiivinen jäsen. Anna Hyyryläinen käsikirjoittanut ja ohjannut teatterille viime vuosina useita produktioita. Tuoreimmat liittyvät äskettäiseen Halloween –tapahtumaan. Hän oli mukana ohjaamassa ja käsikirjoittamassa kolmea kauhuaiheista pienoisnäytelmää.
Professori Jukka Kemppinen
Myös kauhavalaislähtöinen professori emeritus Jukka Kemppinen on yksi säätiön stipendin saajista. Hän valmistelee parhaillaan äänikirjaan Vaasan Jaakoon pakinoista. Äänitykset tehtiin vuoden 2014 syksyllä Yleisradiossa, ja valmiina kahden ensimmäisen äänikirjan on määrä olla vuoden 2015 loppuun mennessä.
Lisäksi stipendejä on vuosittain myönnetty Vaasan yliopiston viestintätieteiden opiskelijoille sekä mm. Korsukuorolle, kirjailija Marko Hautalalle, tanssiryhmä Watille ja Tikanojan taidekodille.
Vaasan Jaakoon Säätiö vastaa myös vaasanjaakkoo.fi-verkkosivuston ylläpidosta.